Neljät häät ja kaksi eroa - Four weddings and two breakups

 

Olen kolme tai tarkemmin ajatellen neljä kertaa ollut lähellä astella alttarille. Ex-mieheni kanssa varasimme kirkon kahdesti: ensin Suomenlinnan kirkon, jolloin valmistelimme jo tarjoiluja Pirunkirkon juhlatilassa (enteellistä?), kunnes lopulta peruimme koko homman epäröinnin seurauksena. Toisella kertaa varasimme Pyhän Laurin kirkon, jonne suunnittelimme talvihäitä ja koiravaljakko-ajelua, kunnes alkoi taas ahdistaa ja peruin koko sukujuhlan. Inhoan olla keskipisteenä ja minua kauhistutti pelkkä ajatus alttarille kävelemisestä tarkkailevien silmäparien alla. Pidän kyllä kirkkohäistä sinänsä ja olen niissä usein ollutkin ex-mieheni kanssa, koska kaikki ympärillämme näyttivät menevän naimisiin ja järjestävän 500 hengen juhlia. Mutta minulle rakkaus ja avioliitto on niin pyhä asia, etten voi sanoa toiselle Tahdon! Jumalan silmien ja kirkkokansan edessä, ellen ole 150-prosenttisen varma. Mieltäni kaihersi epäilys enkä halunnut valehdella. Vielä eromme jälkeen mies antoi minulle sydäntä riipaisevan kosinta-syntymäpäiväkortin, mutta minun oli pakko tuottaa hänelle pettymys. Liian paljon vettä oli virrannut sillan alta.

Yhdet häät Suomenlinnassa. - One wedding in Suomenlinna castle.

Kahden ihmisen välinen energiaside on mielenkiintoinen ilmiö. Omalla kohdallani vaatii 3 kuukauden fyysisen eron, että tuo energiaside katkeaa ja pääsen henkisesti irti suhteesta. Näin kävi toisen miesystäväni kohdalla, jonka kanssa aloin seurustella eroni jälkeen ja joka vuoden kuluttua lähti aiemmin suunnitellulle Route 66 -kiertomatkalle (taas tuo 66 ja Piru!). Hän tarjosi minulle maat ja taivaat avioliitosta ja jälkeläisestä, mutta 3 kuukauden rilluttelun jälkeen Amerikassa tunteeni alkoivat hiipua ja aloin nähdä tilanteen etäältä - myös ongelmat, joille olin aiemmin ollut sokea. Hän on ihana ihminen, ystäväni monen vuoden takaa, mutta elämäntyylimme oli kovin erilainen. Hänen yhtä juhlaa ja matkustelua ympäri maailman - minulla oli tuolloin kaksi pientä lasta. Hänen arkensa oli ammatin puolesta loputonta häähumua ja olen kiitollinen, että sain hetken olla osa surrealistista seikkailua.

Kolmas kerta toden sanoo, olihan minulle teini-ikäisenä ennustettu, että kohtaloni on blondi, ja olin laulellut tästä miehestä jo 3-vuotiaana C-kasetille. Hän saapui baarin hämärästä, kuten ex-mieheni aikanaan Bottalla (Manalan yläkerrassa!) - mutta tällä kertaa tanssahtelin Molly Malone'sin yläkerrassa. Miekkonen oli varsinainen smooth operator ja puolen tunnin sisällä olimme jo yhteisellä kotimatkalla. Junassa minulle tuli kumma olo - tiesin, etten voi päästää tuota miestä karkuun ja niinpä päädyimme saman katon alle jo sinä yönä ja siitä saakka olemme olleet lähes joka päivä yhdessä - nyt jo yli 9 vuotta. Ehkä liiankin tiiviisti, koska jossain vaiheessa halusin painaa jarrua ja kurvata omille teille, mutta asioita punnittuani tulin siihen tulokseen, että positiiviset puolet painavat vaakakupissa enemmän kuin negatiiviset. Tähän mennessä yhteiselomme on kestänyt jo pidempään kuin 8 vuoden liittoni ex-mieheni kanssa. Aika näyttää, olemmeko selvinneet karikoista. Mies on erittäin fyysinen, aktiivinen ja materialistinen insinööri, minä taas vuosi vuodelta yhä henkisempi, mietteliäämpi ja levollisempi. Täydellistä kumppania ei varmasti ikinä löydy, koska enhän ole itsekään täydellinen.

Olen siis neljästi onnistunut välttämään avioliiton - eikä henkisille ihmisille avioliitolla olekaan kovin suurta merkitystä. Energia pitää ihmiset yhdessä, ei aamen eikä kultainen kahle. Erot ovat kyllä hirvittävän raskaita. Ex-mieheni kanssa erosimme sulassa sovussa, koska olin lopen uupunut enkä jaksanut taistella. Ero muuttuikin sitten likaiseksi, kun talo ei mennyt kaupaksi vuoden sisällä ja kuvioihin astui uusi määräilevä nainen. Nyt olemme olleet jo vuosia hyvissä väleissä ja lapset suhailevat kotiemme välillä oman mielensä mukaan. Mutta hämmästelen aina, kun jotkut kertovat eronneensa "ystävinä". Onko silloin ollut tunteita laisinkaan? Ei varmasti enää pitkään aikaan.

Usein olen miettinyt ihmisen, laumaeläimen, tarvetta muodostaa parisuhde. Suhde tarjoaa läheisyyttä ja turvaa, mahdollisuuden hankkia lapsia, mutta loppujen lopuksi lähdemme täältä yksin - ehkä kohdataksemme uudelleen jossain muualla. Molempien miesteni kohdalla yhteensattumia oli niin paljon, ettei mikään muu kuin ennaltamäärätty kohtalo tai sopimus olisi voinut niitä selittää. Olen tavannut monta hyvää miestä matkani varrella, mutta miksi vain nämä kaksi ovat herättäneet niin voimakkaita tunteita, että olemme pysyneet vuosia yhdessä? Se on joku "juttu", jota en osaa selittää. Sielujen sopimus? Pirun juoni? Tai polku, jonka olen valinnut jo ennen syntymääni?

Toisaalta yksinäisyyskin on ihanaa. Olen elänyt vuosia sinkkuna koirani kanssa enkä murehtinut silloin mistään. Nytkin istun yksin mökillä hiljaisuudessa vain kaappikellon raksuttaessa enkä kaipaa mitään muuta. Joskus haluaisin vain karata elämästäni ja vaeltaa yksin pitkin maailmaa reppu selässä - ehkä sitten, kun lapset lentävät pesästä. Olen kulkuriluonne, mutta olisihan se mukavaa, jos matkakumppanina olisi joku samanhenkinen vaeltaja. Kuulin juuri uuden termin "hobosexual" - tyyppi, joka seurustelee vain saadakseen majapaikan. 😂 Minä en ole sellainen! Oma koti pitää olla ja elämänhallinta kunnossa.

Isoisäni uskovainen asetoveri jatkosodan ajoilta antoi meille nuorille joskus avioliittoneuvoja - muistan ikuisesti, kun mies totesi hymyilevän vaimonsa vierellä, että "monta kertaa on tehnyt mieli tappaa, mutta ei koskaan jättää". No ehkä se osoittaa vain tunteiden paloa! Alla kulkuri Tauno Palo, joka joutui Ansaan:

And the same in English - oh gosh... Well, I almost got married four times, even booked the church twice with my ex, the father of my children. My second fiancé was an old friend of mine and sincerely wanted to have a family but I already had two small children and he was just travelling and partying around the world, so...

About ten years ago I met my current boyfriend but we are not the marrying type. I'm a free spirit, not really interested in the concept of marriage, but deeply faithful. He is... well, too young and too everything. His mother gave us the permission already - even though no one asked it. And for a while I thought we should go our separate ways but no one else wants me so...

I just don't get marriage. It is the energy that keeps people together, not the ring, and I would hate to be in a relationship without a strong sense of purpose and deep emotions. Sometimes those emotions make you wish the other person was dead - but most times you have to appreciate the gift of his presence. It can all be taken away so quickly.

And to be honest I believe both my long relationships were meant to be - there were just too many coincidences. Maybe they are not meant to be forever. Or maybe we will meet again after death - oh God, it never ends! 😂